Jäsenhuone|TyöhuoneEdustusjoukkue

Ladies

Yleistä SV Ladies -joukkueen toiminnasta

SV Ladies on naisten jalkapallojoukkue, joka aloitti toimintansa tammikuussa 2009. Osa meistä on pelannut jalkapalloa jo aiemmin, mutta suurin osa meistä on aloittanut pallon potkimisen vasta Ladiesien riveissä.

Ensimmäisen toimintavuotemme aikana ehdimme pelata muutamia ottelujakin. Ensimmäinen näistä peleistä oli heti kansainvälinen ottelu Sipoon virolaisen ystävyyskunnan Kuusalun naisten joukkuetta vastaan syyskuussa 2009. Myöhemmin syksyllä 2009 pelasimme myös näytösottelun SV Oldtimersin riveistä koottua Menneet missit -joukkuetta vastaan.

Toisena toimintavuonna Ladiesin joukkue osallistui kesäkuussa 2010 Sipoo Cupiin (1. kerta, jolloin cupissa mukana oli naisjoukkueita) ja syyskuussa 2010 Unelma Cupiin. 

Kolmantena toimintavuonna olemme pelanneet harjoitusottelun TUPS Ladies -joukkuetta vastaan, ja syyskuussa osallistuimme Unelma Cupiin kahden joukkueen voimin. Loppuvuoden 2011 aikana saatamme pelata myös muita harjoitusotteluja.

Harjoitukset

SV Ladies kesäkausi on lopuillaan. Vielä lokakuun alkupuolella (2.10., 9.10. ja 16.10.) harjoittelemme ulkona, Nikkilän koulukeskuksen hiekkakentällä klo 17.30-19.00. Sunnuntaista 23.10.2011 alkaen siirrymme harjoittelemaan Nikkilän monitoimihalliin. Harjoitusaika tällöin on klo 17.15-18.30. Tapaamme kuitenkin jo klo 17.00, jotta ehdimme lämmitellä ennen varsinaisen harjoitusvuoromme alkua.

Ulkoharjoituksiin on syytä pukea päälle mukavan peliasun lisäksi säärisuojat ja jalkapallokengät. Ota mukaan myös oma pallo sekä juomapullo. Sisäharjoituksissa käytetään sisäpelikenkiä ja puhdasta palloa!

Yhteystiedot

Joukkueemme vetäjänä toimii Pirjo Moen (pirjo(at)moen.fi). Jos kiinnostuit toiminnastamme, ota yhteyttä häneen tai tule paikalle harjoituksiimme!

 

SV Ladies (ylhäällä), Kuusalu JK Rada (keskellä) ja SV T 98-00 -joukkueen pallotytöt (alhaalla) ystävyysottelun jälkeen syyskuussa 2009.